BDI testi ja oireita

Lukiessani masennusta koskevaa keskusteluforumia totesin että masennukseni on pientä muiden murheisiin verrattuna. Minulla sentään on myös niitä hyviä päiviä, eikä mielialanvaihtelut ole vaikuttaneet esim. työtehooni. Joitakin oireita tiedostan, mutta mistä sen tietää johtuuko ne masennuksesta vai esimerkiksi muuten huonoista elämäntavoista, huonosta ryhdistä, sairastelun johdosta lisääntyneestä liikunnan puutteesta, raittiin ilman puutteesta.
Oireita listatakseni huomattavimmat: päänsärky (välillä ihan päivittäin ja todella häiritsevä), niska särky/jumitus, vatsavaivat, merkittävät unoingelmat.

Päätin tehdä Beckin masennustestin (Becks Depression Inventory - BDI)  http://www.xestia.net/testit/bdi.php

Sain pistemäärän 20. Testissä sanotaan seuraavaan "Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon."

Eli testin mukaan minun tulisi hakeutua hoitoon. Pidän itse pistemäärää sen verran pienenä etten huolestu siitä sen enempää ja päätän jatkaa itsepohdiskelua. Voinhan tehdä testin aika-ajoin ja jos pisteet ei laske tai lähtevät nousuun, voin siinä tapauksessa harkita hoitoon menemistä.

Annan tälle päivälle kokonasipisteeksi 8 (asteikolla 1-10).
Jotakuinkin ihan hyvä päivä. Töissä meni hermo hetkellisesti, mutta toisaalta osasin jo siinä hetkessä nauraa kyseiselle epäkohdalle, enkä ottanu siitä henkilökohtaisesti sen suurempaa stressiä. Epäkohta ei johdu minusta, eikä ole minun korjattavissa, joten mitä siitä sen enempää murehtimaan.
Töiden jälkeen hetki omaa aikaa solariumissa käynnin verran, kotiin palatessani huomasin saaneeni melkein koko loppuillan "omaa aikaa" kun mies olikin lähtenyt kaverille hommiin... Siitäpä sain kimmokkeen kirjoitella ajatuksiani muistiin.

Nyt pääkipu ajaa pois tietokoneen ruudun äärestä...

Viikonlopun hulinoita

Miten se kirjoittaminen voikaan unohtua näin? En ole koskaan kirjoittanut ihan oikeasti päiväkirjaa, juuri tämän takia, unohdan kirjoittaa. 

Näyttää siltä että silloin kun on hyvä mieli, ei juuri ole ajatuksia joita laittaa "paperille". Vain negatiiviset asiat tuntuvat olevan mainitsemisen arvoisia. 

Ehkä tässäkin on minulle henkilökohtainen haaste, oppia tunnistamaan ja alleviivaamaan niitä hyviä ajatuksia ja hetkiä.

Viikonloppu meni juostessa ympäriinsä... Joulu...

Lauantiana pidimme ystäväperheen kanssa pienimuotoisen joulujuhlan, jouluruokineen ja lahjoineen. 

Aamusta piti hieman tehdä töitäkin, siellä ei pitänyt mennä kauan, mutta kas kummaa siellä meni odotettua pidempään. Tämän jälkeen piti tietenkin vielä viimetippaan käydä metsästämässä lahjat illan juhlia varten. Kun ei niitäkään saanut aikaisemmin hankittua... Saamattomuus, yksi paheistani...

Lahjaostosten jälkeen turhatuminen ja kiire oli kasaantunut aikamoiseksi palaksi kurkkuun. Lahjoja paketoidessa se purkautui pienenä itkunpuuskana. Sanoinkin miehelle että tekisi mieli ryömiä peitonalle nukkumaan ja jättää koko juhlat väliin. 

Purkaus helpotti oloa ja rauhoituinkin yllättävänkin nopeasti. Ja eikun viettämänä joulua, fiilis vain oli kateissa.

Hyvä ruoka ja rauhallinen yhdessäolo paransi mieltä todenteolla. Illalla oli jo ihan hyvä mieli ja kiire oli toistaiseksi unohdettu.

Sunnuntai tiesikin sitten lisää  juoksemista. Oli aika tyttären tanssikoulun Jouluesityksen. Käytännössä koko touhuun meni vain kolmisen tuntia, mutta tuntui että siellä meni koko päivä. Mutta oli se sen arvoista, olen niin ylpeä pienestä tanssitytöstäni.

Esityksissä sitä näkee että tyttö on edistynyt ja sen mihin ne rahansa on oikein laittanut. Kun normaalisti vain tiputtaa työtn harjoituksiin ja hakee kun harkat on ohi. Saliin ei näe ulkopuolelta, joten voi vain toivoa että hän myös oppii sielä jotain...

Tässäpä tämä kai tällä erää.. 

Joulumieltä hankkimaan joulumusiikista, pipareista ja sulkaakonvehdeista, nam! :P

Miksi kirjoitan?

Aloitin tämän blogin ystäväni kirjoittaman blogin innoittamana. Hänen blogiaan lukiessani tajusin kuinka hän kirjoittaessaan pääsee käsittelemään tunteitaan ja samalla myös jakaa niitä ajatuksia ja kokemuksia myös muille ehkä samassa tilanteessa oleville ihmisille.
Toivon että tämä blogini ensisijaisesti selkeyttää omia ajatuksiani, mutta jos tästä vaikka olisi hyötyä jollekin joka on minun tavoin sekaisin omista ajatuksistaan.

Sen verran voin paljastaa itsestäni että olen kolmekymppinen yhden lapsen ja uusperheen äiti. Sairastanut n.5 vuotta sitten masennusta, silloin selvisin masennuksesta lääkityksellä.
Tällähetkellä koen potevani lievää masennusta, en tiedä onko se vain omaa saamattomuutta vai "häpeää" etten saa aikaiseksi että menisin käymään psykologin juttusilla.
Haluaisin myös itse oppia selvittämään tunteitani ja pääsemään yli mieltä painavista asioista. Niin etten tarvitsisi siihen joka kerta ulkopuolisen apua.

Edellisellä kerralla kävin noin vuoden verran prykologin luona, joka määräsi minulle lääkityksen. Silloin pillereistä oli apua, ja oli hienoa huomata että olen taas normaali itseni, ja osaan ajatella asioita taas positiivisesti.

Nyt pohdinkin tuon tuosta että pitäisikö taas "nöyrtyä" ja todeta etten pääse tästä mielialasta yli omin avuin.
Mutta olen päättänyt taistella ja kokeilla kaiken maailman konsteja päästäkseni kohti positiivisempaa minää.

Tässä blogissa siis ajatuksiani masennuksesta, omista ajatuksista ja siitä miten asiat minuun ja mielialaani vaikuttavat. ...ja ehkä vähän myös aiheen vierestäkin :)